
Turnaus alkoi Lahnojen kannalta lupaavasti 0-0 tasurilla Hartolan NMKY:tä vastaan, joka olikin lahtelaisten ensimmäinen piste Sysmässä koskaan. Tasapelin takuuvonkale oli Vladimir Korhonen (kuvassa keskellä), jonka suomuihin kilpistyi ensimmäisen ja kolmannen erän aikana 38 maalintekoyritystä.
Kakkoseriä ei Sysmässä pelata ollenkaan. Valmentaja Jurrinov-Westerlundin haamun mukaan pelisysteemi ei kerta kaikkiaan sovi Lahnoille.
"Olemme monesti näyttäneet, että olemme parhaimmillamme joka toisessa erässä. Jos toista erää ei pelata ollenkaan, olemme kusessa", puhisi kalvakka vesijärveläisluotsi.
Lahnoilla oli ottelussa yhteensä yksi maalintekoyritys eli kaksi puolittaista. Toisen tyri Gennadi Kilkki ja toisen Grigori Sinkkonen.
"Verkko olisi heilunut, jos mulle tai Gennadille olisi sattunut kokonainen maalipaikka. Siinä suhteessa fortunakaan ei ollut meidän puolella", Grigori Sinkkonen ihmetteli.
Hukatun puolittaisen maalipaikan lisäksi Sinkkonen otti lämäristä jäähyn. Koukkaamisesta kaksiminuuttisen seisoi Konstantin Urpunen nuorempi.
Kahdessa jälkimmäisessä ottelussa Lahnoilla ei ollut ilonaiheita senkään vertaa. Onneksi edes yleisöllä oli hauskaa: Sysmän Sisun haarniskoilla pelannut kotijoukkue murjoi lahtelaisvieraat jäänrakoon 5-0 ja Oululaisen Jälkiuunileipä laittoi neljällä maalilla paremmaksi.
Lahnat pelasi Sysmässä kokoonpanolla:
Gennadi Kilkki / Vitali Kylmälä / Grigori Sinkkonen
Nikolai J.H. Lepistö / Sergei Sergejevitš Saarinen
Salama-Viktor Nurminen / Boris Pöyhtäri / Konstantin Urpunen nuorempi
Aleksei H. Köli /
Vladimir Korhonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti